Tiedote medialle 8.6.2010

Tiedote medialle Jakobin Sirkus

Vapaa julkaistavaksi 8.6.2010

Jakobin Sirkus toiseksi katsotuin suomalainen nykysirkus vuonna 2009

Tamperelainen nykysirkus Jakobin Sirkus nousi toisena toimintavuotenaan Suomen toiseksi katsotuimmaksi nykysirkukseksi. Vuonna 2008 perustettu Jakobin Sirkus teki viime vuonna yhteensä 137 näytöstä, joissa kävi yhteensä 13 006 katsojaa. Sekä näytös- että katsojamäärä on toiseksi korkein. Eniten katsojia nykysirkusryhmistä keräsi maamme vanhin nykysirkusryhmä Circo Aereo, jonka 207 näytöksessä kävi yhteensä 44 077 katsojaa. Kolmanneksi eniten katsojia keräsi helsinkiläinen Association WHS, jonka esityksissä kävi 10 411 katsojaa.

Jakobin Sirkuksen esitykset Mustanlahden satamassa jatkuvat 13.6. Asti, jonka jälkeen jää kolmen viikon harjoitustauolle. Heinäkuussa sirkus esiintyy Tampereen lisäksi Oulussa, Jyväskylässä ja Turussa. Kiertueen jälkeen vakituiset näytökset Mustanlahden satamassa jatkuvat taas elokuussa.

Sirkuksen vuoden 2009 tilastot on kokonaisuudessaan nähtävillä Sirkuksen tiedotuskeskuksen internet-sivuilla osoitteessa:

http://www.sirkusinfo.fi/files/pdfs/Yhteenveto%202009%20sirkustilastoista.pdf

Jakobin Sirkus on vuonna 2008 perustettu tamperelainen nykysirkus. Taiteellinen linjamme rakentuu vahvasti klovnerian, fyysisen teatterin, sirkustekniikoiden ja naamionäyttelemisen ympärille. Tavoitteenamme on kehittää suomalaista sirkus- ja teatteritaidetta, luoda uudenlaisia esityksiä ja antaa katsojillemme uusia elämyksiä. Yksi tärkeistä arvoistamme on vuorovaikutus yleisön kanssa. Esiintyessämme omassa teltassa pääsemme lähemmäs katsojia kuin isoilla teatterilavoilla..

Jakobin Sirkuksen tarkoitus on luoda Tampereelle ympärivuotista nykysirkuksen esitystoimintaa ja olla osaltaan kehittämässä kaupungin kulttuuritarjontaa.” – Petteri Jakobsson, Jakobin Sirkuksen taiteellinen johtaja.

Kuvia osoitteessa www.jakobinsirkus.com/media

Lisätietoja:

Jakobin Sirkus, Petteri Jakobsson 050 336 4737 I petteri@jakobinsirkus.com

© Jakobin sirkus 2011 | info@jakobinsirkus.com | +358 45 110 2290
| Jakobin sirkus Facebook | Twitter | RSS