Hannover vaihtui Leipzigiin

Hannover vaihtui Lepzigiin ja nyt on jo kaksi esityspäivää täälläkin takana. Aika rientää.. Muutama lepopäivä alkuviikosta oli ihan paikallaan. Käytiin sunnuntaina katsomassa Gop Varieten esitystä Bad Oeyenhausenissa ja samalla vietiin Lotalle ja Stinalle pienet joulupaketit suomalaiselta torilta. Leipzigissa esityspaikka on hiukan avoimempi ja meluisampi kuin Hannoverissa, mutta väkeäkin kulkee enemmän. Ensimmäisenä päivänä porukkaa oli esityksissä aika paljon. Päivän aikana esityksissä kävi lähes 700 katsojaa. Eilistä verotti hiukan sade, mutta sitkeät katsojat nauttivat esityksestä vesisaateessakin.

Aika mielenkiintoista tälläinen kiertäminen..  Juuri kun Hannoverissa ehti tutustua porukkaan pitkin jo vaihtaa maisemaa ja täällä taas tutustua uusiin ihmisiin. Oli mukava huomata suomalaisen joulutorin henkilökunnan hyvä yhteishenki, vähän niin kuin sirkuksessa.. Joka päivä torin sulkemisen jälkeen keräännyttiin laskemaan Suomen lippu Maamme- laulun säestyksellä.. Ihan mukava traditio. Täälläkin on mukavaa porukkaa ja hyvä henki vaikkei lipun laskemis-rituaalia olekaan.

Galleriasta löytyy muutamia tunnelmakuvia Hannoverista, ei sitten saatu otettua kuvia esityksestä, mutta tänään otetaan esityskuvia täällä.

© Jakobin sirkus 2009 | info@jakobinsirkus.com | +358 45 110 2290
| Jakobin sirkus Facebook | Twitter | RSS